Tässä lisää kutistemuovista tehtyjä magneetteja/rintaneuloja. :)
Sun taivaalles laulan auringon, sun kasvoilles kuutamon.
Sun sydämes olkoon karttasi, sun muistosi sun kotisi.
maanantai 31. tammikuuta 2011
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
maailman ihanimpia tyttöjä
Kävin tänään katsomassa vihdoinkin Maailman ihanin tyttö -valokuvanäyttelyn Tampereen taidehallissa. Näyttely avattiin jo joulukuussa, mutten ole saanut aikaiseksi käydä siellä. Ja tänään päätin mennä, kun se kerran on perjantaisin ilmainenkin. :)
Oon ollut jo vuodesta 2008 (eli kirjan ilmestymisestä asti) kiinnostunut voimauttavasta valokuvauksesta, ja itseasiassa se oli yks mun opinnäytetyövaihtoehdoistakin. Kirjassa kuvat ovat jo hirmuisen kauniita, mutta näyttelyssä kun näki ne suurennoksina, niin niitä pystyi katsomaan jotenkin aivan uudella tavalla. Mielettömän kauniita, koskettavia ja ajatuksia herättäviä kuvia, todella.
Kirjasta tehtyä City-lehden arvostelua lainatakseni: "Lastenkodeissa ei kasvakaan ongelmalapsia vaan keijukaisia."
(kuvat: Miina Savolainen)
Jos siis liikutte Tampereella päin, käykää ihmeessä tutustumassa tähän näyttelyyn! Näyttely on avoinna 27.2. asti ja siis Taidehalli TR1:ssä.
torstai 27. tammikuuta 2011
lempparitekniikoita
Top 5 - käsityötekniikat
1. huovutus
2. rautalankatyöt
3. kankaanpainanta
4. kutistemuovi
5. servettitekniikka
Nääkin on sellasia, että lempparit vaihtuu aina innostuksen mukaan, mutta ehkä tässä olis nyt sellaset all time-suosikit. Paitsi että kutistemuovi on mulle aika uus tuttavuus, mutta ihan superkiva materiaali!
tiistai 25. tammikuuta 2011
sweet sweet butterflies
Oottekos muuten huomanneet, että viime päivinä on vielä neljänkin jälkeen ollut valoisaa? En tiedä johtuuko tää lähestyvästä keväästä vai mistä, mutta mä olen aivan ihastunut perhosiin! Ennen perhoset on olleet mun mielestä aika tylsiä ja liian tavallisia, mutta esimerkiks tänään en oo muuta tehnytkään, ko leikelly perhosia. :)
Tälläistä jälkeä syntyi, kun sakset sanoi silputisilputi:
Vanhan kirjan (ja voi apua, mikä rakkaustarina se olikaan, kun lueskelin sitä vähän leikkelyn ohessa!) sivut muotoutuivat perhosiksi...
Ja päätyivät maljakkoon koristamaan uutta työpöytääni.
Tiiu oli tehnyt kivoja perhostauluja, mutten halunnut tehdä aivan samanlaisia, joten laitoin vaan yhden perhosen yhteen tauluun. :)
Näille en vielä keksinyt käyttöä, mutta ei siihenkään varmaan kauaa mene...
puisia korviksia
maanantai 24. tammikuuta 2011
sekalaisia tuotoksia
Ajattelin tällä kertaa esitellä joitakin tekeleitä, joita en vissiinkään oo koskaan täällä esitellyt.
Tein parhaalle ystävälleni tupaantuliaislahjaksi korvakorutelineen vinyylilevystä.
Avaimenperä ja kaulakoru rautalangasta ja helmistä.
Koruteline rautalangasta ja helmistä. Tästä tykkään kovasti!
Pienet lahjarasiat korviksille.
Virkatut lasinaluset, jotka äiti teki mulle, kun pyysin. Mä vasta opettelen virkkaamaan itte... :) Mun mielestä näistä tuli tosi kivat! (Jotenkin tää väri näyttää ihan oudolta, oikeasti nuo on sellaset ihanan oranssit...)
Ja tässä vielä sunnuntai-illan tuotos, päällystin vanhan kenkälaatikon teepusseilla. Tuolla säilytän sekalaista askartelutavaraa.
Tunnisteet:
rautalankatyöt,
servettitekniikka,
vinyyli,
virkkaus
torstai 20. tammikuuta 2011
lehdet järjestykseen
Löysin eiliseltä Ikea-reissulta pahvisia lehtikoteloita. Keksin heti, että voisin päällystää ne serveteillä, jotka on lojunu laatikossa jo kauan tarpeettomina.
Tällaisia ne siis olivat ennen tuunausta:
Niistä tuli aikas kivat, eikö? Nyt saan raivattua osan sohvapöydän alla lojuvista lehdistä siististi sivummalle. :)
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
vanhenemispäivä
Tänään mulla on vanhenemispäivä. 23 vuotta. Jee. :)
Sen vuoksi ajattelin vähän unelmoida kuvien kera.
10 Things to do before I die
1. Matkustaa ympäri maailmaa
2. Harrastuksen laajentaminen Suomen rajojen ulkopuolelle
Autiot ja hylätyt paikat kiehtovat mua kovasti. Vaikka Suomen hylkiöpaikkoja on jo jonkun verran tullut kierrettyä, niin ei ne kyllä vedä vertoja sille, mitä ulkomailla on tarjolla!
3. Vierailu majakalla
4. Hypätä kunnon benji-hyppy
Melkein kaksi vuotta sitten pääsin eräässä työharjoittelussa hyppäämään köyhän miehen benji-hypyn (useastikin, kun ohjaajan piti aina hypätä mallihyppy :D) 12 metristä. Se oli aika huikeeta, mutta vielä joskus haluan hypätä 50 metristä!
5. Tehdä vapaaehtoistyötä ulkomailla
Esimerkiksi orankien orpokodissa Borneolla. Miten sulosia nuo voikaan olla? :')
6. Tutkia vedenalaista maailmaa
Eli suorittaa se sukelluskortti!
7. Oma Huvikumpu
Haluaisin kodin, oman Huvikummun, jossa tuoksuisi leipomukset, tavaroilla olisi tarinat, värejä ei ole säästelty ja jossa näkyisi elämisen jälki. Ja sunnuntaisin järjestäisin naapuruston lapsille lettukestejä omenapuiden alla, hih.
8. Roadtrip
Maantie ottaa ja maantie antaa. Matka on tärkeämpi ko päämäärä. Matkalla olo on yks parhaimmista tunteista.
(Ja mitkä värit tässä kuvassa!)
Haaveena ois yhdistää Norjan matka ja valassafari. Etenki miekkavalaat on jotenkin niin kauniita ja kiehtovia...
Veikkaisin, että ois aika jännä kokemus!
tiistai 18. tammikuuta 2011
pöllöjä ja muffinseja
Tulin vain nopeasti esittelemään Etsystä tilaamiani ihanuuksia:
Näistä on tarkoitus tulla keittiöpyyhkeitä (pinkki pöllöpyyhe itselleni) ja jämistä keksin sitten jotain kivaa vielä. :)
P.S. Pääsen tekemään unelmieni töitä, eli ainakin alustavasti toukokuun loppuun asti olen askartelunohjaajana eräässä toimintakeskuksessa! :) Jihuu!
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
suoraan sydämeen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)