torstai 10. helmikuuta 2011

kukkaniitty keskellä talvea

Eilen bongasin Kodin Ykkösestä alennuksella uusia Puro-lankoja. Pari viikkoa sitten ihastelin jo lehdestä uutta Kukkaniittyksi nimettyä lankaa ja kaupassa se näytti vieläkin herkullisemmalta, joten sitä tarttui mukaan kolme kerää. Päätin tehdä niistä taas uuden tuubikaulaliinan ja eilen ehdin jo vähän aloittaa sitä. Päätin neuloa sen nro 10 puikoilla, jotta siitä tulisi jotenkin ilmavampi (tai mikäs se oikea sana tähän olisikaan...?). Silmukoita tuli jotain 150 ja 170 väliltä, luulisin. Menin laskuissa sekaisin, muttei sillä niin hirveästi ole väliäkään...


Tänään meillä oli ystäväni kanssa leivontapäivä. Päätettiin tehdä laskiaispullia pikkupullien ohjeella. No, meidän pullista ei ihan pieniä tullutkaan, hihhi. :)


Mutta superhyviä! Väliin laitettiin kermavaahtoa, tottakai, ja omatekemääni omenahilloa.


Huomenna lähden pitkästä aikaa Helsinkiin kyläilemään ja vien mukanani jokin aikaa sitten väsäämäni sanapelin ns. tuparilahjaksi. :)


Ja tässä vielä kuva naapuritaloni mahtavista jääpuikoista! (Huomatkaa etenkin tuo valtava jääpuikko oikealta katsottuna toisen ikkunan kohdalla...)



Hyvää viikonloppua!

4 kommenttia:

Heikku kirjoitti...

mullakin on uusia purolankoja puikoilla. kivoja värejä oli tullut! :) minä nappasin iltanuotiota. ja pullien ei kyllä pidä ollakkaan miään golfpallon kokosia, eihän niihin mene edes kermavaahtoa tarpeeksi!

Jenkka kirjoitti...

Varsin hurjat puikot kyllä! Ja oi pullaa, se on kyllä yksi elämän suurimpia iloja! :D
Minäkin löysin puro-lankaa tarjouksesta lähikaupasta, vanhaa mallia tosin. Saa nähdä mihin se lopulta päätyy... :)

Anonyymi kirjoitti...

Ompa herkullisen näköiset pullat ja ihana purkki sanapelille. :)
Alppimur...

Isla Olivia kirjoitti...

Heikku: Mä pohdin kauan tuon kukkaniityn ja takkatulen välillä, päädyin sitten kukkaniittyyn. :) Ne on kyllä melkein kaikki niin ihania, että aina on hirveän vaikea valita!

Jenkka: Puro-langoista saa kyllä kaikkea kivaa tehtyä. Ehkä sympaattisimmat tuotokset, mitä oon nähnyt on olleet lasten villahousut. Aww! :D

Alppis: Purkki löytyi yllättäen Ikeasta! :)